Tiedonvälityksen keskittäminen kaupallisille toimijoille vaarantaisi tiedonvälityksen riippumattomuuden. Julkisesta tiedonvälityksestä ei pidä tehdä kilpailun välinettä. Kansainväliset esimerkit osoittavat tällaiset ratkaisut lyhytnäköisiksi ja kansalaisten etujen vastaisiksi.
Valitettavasti on myös niitä, jotka ajattelevat toisin. Erityisesti Kokoomuksessa löytyy haluja ajaa alas YLE ja sen ohjelmatuotantoa. Kokoomuksen Kimmo Sasi laukoi viikolla, että YLE voisi säästää lakkaamalla esittämästä olympialaisia ja muita kansainvälisiä urheilutapahtumia, Keskustan Mika Lintilä taas haluaisi lopettaa koko YLEn Tampereen tuotantoyksikön. Ministeri Linden (kok) puolestaan on viestittänyt poikkeavansa parlamentaarisessa työryhmässä sovitusta yleisradiotoiminnan rahoituksen tasosta merkittävästi sekä ajavansa hallintoneuvoston tilalle ”ulkopuolista” valvontaelintä. Ei hyvältä näytä. Toivottavasti eduskunnan enemmistöllä kuitenkin ovat arvot kohdallaan, ettei Yleisradiotoimintaa kokonaan päästä ajamaan alas.