« START IN ENGLISH MEDIA LINKIT/LÄNKAR
08.09. 2010 19:12

Työllisyys ja kuntapalvelut pitäisi nyt nostaa kärkeen

Verokikkailussa käytettävä raha on pois työllisyyden hoidosta
Ensi vuoden budjetin tekemisessä veroratkaisut nousivat poliittisesti merkittävään
rooliin. Arvonlisäveroilla kikkailu alkaa näyttää aika hölmöläisten puuhalta. Ensin
lasketaan ruuan arvonlisäveroa, jota sitten ensi vuonna korotetaan. Yleistä
arvonlisäverokantaa korotetaan ja myös ravintolaruuan alv:ia lasketaan. Osa
päätöksistä on järkeviä, osa järjettömiä. Lopputulokseksi tulee kuluttajien
kannalta + - 0 -tilanne, josta ei synny kuluttajille hyötyä, eikä merkittäviä
työllisyysvaikutuksia. Hinnat ja veroprosentit nousevat ja laskevat niin ettei
niiden perässä pysy erkkikään. Verokikkailuun käytetyt rahat olisi pitänyt käyttää
a) työllisyyden edistämiseen ja b) pienituloisten auttamiseen.

Meidän ei ole syytä luopua kansainvälisistä vastuistamme
Hallitus luopuu aikaisemmasta kehitysyhteistyömäärärahatavoitteestaan. Pannaanko
 kehitysmaiden köyhät kantamaan vastuu Suomen taloudellisista vaikeuksista?
Kehitysyhteistyötavoitteista luopumisen ajankohta on erittäin huono, sillä talous-,
 ilmasto- ja ruokakriisien vuoksi avuntarve maailmassa on suurempi kuin koskaan
aikaisemmin. Esimerkiksi nälkäisten määrä nousi kesällä jo yli miljardiin. Viime
vuonna yli 90 miljoonaa ihmistä vajosi takaisin äärimmäisen köyhyysrajan alapuolelle
talouskriisin seurauksena. Tuoreen ulkoministeriön teettämän tutkimuksen mukaan
88 % suomalaisista on sitä mieltä, että länsimaiden tulee talouskriisistä huolimatta
jatkaa köyhimpien maiden tukemista. Omat ongelmamme ovat todellisia, mutta
niitä ei pidä verrata maailman köyhimpien hätään ja kurjuuteen.

Naiset kotiin nyrkin ja hellan väliin?
Pääministeri Vanhanen kunnostautui kuluneella viikolla myös tarjoamalla käyttöön
uutta veromallia, jossa siirryttäisiin takaisin vanhempien yhteisverotukseen, josta
luovuttiin Suomessa jo 70-luvulla. Minua kauemmin eläneet muistavat varmasti vielä
ajan, jolloin naisilla ei ollut omaa rahaa, omaa pankkitiliä eikä siten juurikaan
mahdollisuuksia päättää omista asioistaan. Taloudellinen itsenäisyys on yksi
tasa-arvon perusta. Vanhasen yhteisverotusmallilla on ainakin kaksi tavoitetta:
pienentää niiden (miesten) veroprosenttia, joiden vaimot eivät ole työelämässä
sekä edistää sellaisia perhearvoja, joissa toisen vanhemman (naisen) paikka on
kotona. Minusta kestävä yhteiskunta on sellainen, jossa kaikilla aikuisilla on
mahdollisuus täyspainoiseen työelämään ja itsenäiseen, tasa-arvoiseen elämään
puolisostaan riippumatta. Siis jyrkkä ei yhteisverotukselle.

Summa summarum
Jotta ei menisi vain naapurin syyttelyksi, kertaan vielä loppuun mitkä olisivat
mielestäni oikeita vaihtoehtoja nyt tehdyille päätöksille:
-verokikkailuun ja -alennuksiin käytetyt varat tulisi käyttää kuntapalveluihin
ja estää siten palveluiden (koulutus-, päivähoito-, vanhustenhoito- ja terveyspalvelut)
 leikkaukset
- virvoitusjuomien ja makeisten verojen palauttaminen on järkevä ratkaisu, sitä kannatan
- kehitysyhteistyösitoumuksista tulee pitää kiinni, kehitysyhteistyöhön tehdyt
leikkaukset (200 Me) voisi tehdä puolustusmäärärahoista, joita on kasvatettu
kahden vuoden aikana jo 3 kertaa
- verotuksessa tulisi vahvistaa progressiota, tasaverotuksen tai yhteisverotuksen suuntaan ei tule mennä