Ainoa todella suuri yllätys on ollut se kiima, millä lehdistö on asiaan tarttunut ja se tiedon määrän puute, mikä poliittisten toimittajien parissa tämän asian tiimoilta on vallinnut. Tämänkin päivän Helsingin Sanomissa poliittisen toimituksen päällikkö Hanna Kaarto ihmettelee silmät ymmyrkäisenä mitä tekemistä osuuskauppaliikkeellä on työväenliikkeen kanssa. Jos asiasta yrittää demokratian edistämisen kannalta löytää jotain hyvää, on se tietysti avoimuus sinänsä, mikä on hyvä arvo. Toinen positiivinen seikka on se, että yhteiskuntaa ja politiikkaa vain pintapuolisesti seuraaville on ehkä hieman avautunut se kenen asioita mikäkin puolue ajaa: palkansaajien, tavallisten suomalaisten vai talouden tai suuryritysten.
Vaalirahoitus-aiheen II-vaiheessa olisi nyt syytä miettiä sitä, miten poliittiset liikkeet ja poliitikot voivat toimia ja näkyä, jos varainkeruuta rajoitetaan tai sitä ei hyväksytä. Meidän maailmalla ylpeänä esillä pitämä edistyksellinen yhtäläinen vaali- ja äänestysoikeus ei yhtäläisen vaalioikeuden osalta ole toiminut enää pitkään aikaan. Ilman omaa varallisuutta tai jonkin tahon - yleensä ay-liikkeen tai yritysmaailman - tukea, on käytännössä mahdotonta tulla suomalaisessa henkilökeskeisessä vaalijärjestelmässä valittua esimerkiksi eduskuntaan. Mikäli politiikan rahoittaminen tehdään kovin vaikeaksi, hankaloitetaan entisestään muiden kuin missien, rikkaiden ja metsänomistajien valintaa. Vaali- ja puoluerahoituksen julkaiseminen on ok, mutta tukemisen rajoittamisinto alkaa mennä huutokaupassa jo liian pitkälle. Onko demokraattista lailla estää tukemasta vapaata kansalaistoimintaa?
Jos ja kun politiikassa pyörivät rahat vähenevät, pitäisi keksiä uusia tapoja esitellä ehdokkaita kansalaisille. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että vaalikampanjat ja kilpavarustelu esimerkiksi ilmoitusten osalta vähenee. Julkiset tahot, kuten oikeusministeriö ja esimerkiksi Yleisradio, voisivat hyvin yhtäläisen vaali- ja äänestysoikeuden hengen mukaisesti, ennen vaaleja esitellä kaikkien puolueiden kaikki ehdokkaat neutraalilla ja tasapuolisella tavalla. Ainoa panos tällä saralla sitten vuoden 1906 vaalijärjestelmän kehittämisen on äänestyskopeissa oleva yhdistelmälista, josta ehdokkaiden nimet ja numerot käyvät ilmi.
Se vaali- ja puoluerahoituksesta. Moni muukin poliittinen kysymys ansaitsisi nyt huomiota. Työttömyys oli kesäkuussa 9,1 % ja nousemassa jo 300 000 henkilön massatyöttömyydeksi. Osa ekonomisteista povaa työttömyyden kasvavan jopa puoleen miljoonaan. Nuorisotyöttömyys kasvaa kuin 90-luvun lamassa. Taantuma näkyy myös kuntataloudessa, joka on kasvavassa ensi vuonna miljardiin. Edessä on väistämättä palvelujen leikkauksia, kuntaverojen korotuksia ja investointien lykkäämisiä. Inhoan jälkiviisautta ja besservisseröintiä, mutta silti on sanottava, että tästä me olemme varoitelleet ja puhuneet viime syksystä alkaen. Huolemme on kaikunut kuuroille korville. Hallitus on tehnyt paljon hyvää, mutta tämän valtavan haasteen osalta se on epäonnistunut. Se on jääräpäisesti jatkanut veroalennusmyyntiään, mikä ei ole oikea toimenpide elvyttää taloutta ja estää työttömyyden syvenemistä. Vahvan valtiontalouden heikentyminen taantuman seurauksena on väistämätöntä, mutta todellista typeryyttä on vaarantaa hyvinvointivaltion tulevaisuutta omilla toimenpiteillä. Lyhytnäköistä on myös teettää likaiset työt kunnilla ja asettaa ne asemaan, jossa ikävien ja kauaskantoisten päätösten tekeminen on väistämätöntä.
