« START IN ENGLISH MEDIA LINKIT/LÄNKAR
08.09. 2010 19:19

Reilu Suomi - Reilu SDP?

Puolueeni puheenjohtaja Jutta Urpilainen panee tämänpäiväisissä lehdissä julkaistussa Stt:n haastattelussa ronskisti kunnallisvaalitappion muiden syyksi. Hän valittelee joutuneensa lähtemään vaaleihin heikoista asetelmista ja vihjailee ikävästi puoluetoimiston työntekijöiden lomailusta.

Sen minkä puheenjohtaja Urpilainen jättää kertomatta on, että kesällä 2008 valittu puoluejohto itse päätti vain muutaman kuukauden ennen kunnallisvaaleja panna lähes kaikki viimeisen vuoden aikana tehdyt vaalivalmistelut uusiksi. Oli tärkeää osoittaa käytännössä että uusi SDP tekisi asiat toisin. Uusiksi menivät niin teemat, strategia, sloagan kuin työtavat.

Seison puolueeni johdon takana niin hellesäässä kuin sadepäivinä. Mutta. Reilu Suomi -vaalitunnuksen hylkääminen ei voi tarkoittaa, että hylkäämme reiluuden tai oikeudenmukaisuuden myös toimintamme periaatteena. Uuden SDP:n synnyttäminen voi lähteä vain kirkkaasta visiosta mikä Uusi SDP on, ei kaiken vanhan hylkäämisestä tai halveksunnasta.